Sivut

5. tammikuuta 2013

Seiniämme koristaa

Hyvää uutta vuotta täällä bloginkin puolella! Postauksia en ole vähään aikaan saanut tehtyä joulun ja uuden vuoden takia, sekä myös hyvin harmillisen jalkani rasitusmurtuman takia :( Aikaa olisi postaukseen vaikka kuinka paljon, mutta projekteja kun on vähän vaikea tehdä kun kävely on pannassa. 

Ajattelin kuitenkin jakaa hieman juttua meidän kodin seinäkoristeista, eli tauluista :) Olen aina tykännyt omatekoisista taulusta eniten, sillä jos ostaa taulun jostain ketjukaupasta niin luultavasti monelta muulta löytyy sitten sama taulu. Uusimpana villityksenä voisin mainita kangastaulut, eli niinkin simppeli idea kun kankaan kehystäminen tauluksi! Aivan mahtavan helppo tapaa saada omannäköisiä tauluja ja jos taulu alkaa tympimään, niin eikun uutta kangasta kehiin. Vasta about vuosi sitten tajusin että Ikeahan myy kankaita, ja vielä kivoja ja halpoja. Olen pariin otteeseen joutunut ongelmiin kangaskaupassa kun löytyy jokin upea kangas jonka metrihinta kuitenkin hipoo paria kymppiä vähintään. Ikeasta ainakin tietää että kunhan ei osta kymmeniä metrejä kangasta niin budjetti pysyy hanskassa.

Halusin sänkymme päälle jonkun kivan, suht neutraalin taulun joka kuitenkin sopii huoneen muihin kankaisiin. Päädyin sitten käyttämään Ikeasta ostettua Benzy Skepp-kangasta, ja tällainen lopputuloksesta tuli.
Kuvassa näkyy kissamme Tifan lisäksi tädiltäni perityt aasiahenkiset tyynynpäälliset sekä joululahjaksi saamamme ihana pellavapäiväpeitto täältä.

Tämä on ainakin tällä hetkellä ainoa kangastauluni, mutta omatekoisia tauluja on kuitenkin kämppä täynnä :)

Vuonna 2010 maalaamani akvarelli elokuvasta Henkien kätkemä.

Tämä ei ole vielä seinälle asti päässyt, en tiedä laitanko sitä sinne ollenkaan. Kyseessä on siis Kioton kartta, jonon merkkasin tarroilla paikat missä vaihdon aikana kävin. Kiva muisto tuo kyllä on, mutta ei välttämättä seinälle-laitto-materiaalia.
Tässä Antille synttärilahjaksi maalaamani akvarelli vuodelta 2009.

Seinät ei edes riitä kaikille tauluille :D Tässä Japanissa ottamistani purikura-kuvista tehty kollaasi,  maalaamani The Used-taulu (kuva löytyy tästä alta), sekä New York-kehyksinen peili.

Tässä The Used-aiheinen skissi/akvarelli vuodelta 2006.

Tämän perheen ainut kaupasta ostettu taulu, ylläri ylläri Ikeasta, taisi olla vuonna 2008.

Nämäkin tulevat vielä seinälle päätymään, tässä siis valokuvat elukoistamme Tifasta ja Mochista.

Viimeiseksi vielä suurin ylpeydenaiheeni, omista valokuvista teetetyt canvas-taulut. Vasemmalta oikealle: Nijo-jon maisemat, Fushimi Inari taisha, Kioto-näkymä Kiyomizuderalta, geisha Pontochoussa sekä Nijon linnan muurirakennus.
Viimeiseksi ajattelin lisätä vielä kuvat vihdoinkin kattoon asti päässeestä Triple-valaisimesta. Olen siihen kyllä niin uskomattoman tyytyväinen, todellakin hintansa väärti. Oli myös kiva huomata uusimmasta Anttila-kataloogista, että vaikka Triple on siellä nytkin alennuksessa, niin se meidän saama alennus oli onneksi tuota parempi! :D Välillä harmittaa niin vietävästi kun on käyttänyt paljon rahaa johonkin ostokseen, ja melkein heti jälkeenpäin tuoteeseen tulee joku tosi hyvä ale. Onneksi näin ei nyt käynyt :)

Kuvassa näkyy myös hitusen meidän uutta baaripöytää. Ostettiin Jyskistä superalennuksessa neljällä kympillä baaripöytä, josta myöhemmin budjetin antaessa myötä tuunaan hienomman. Totesin jo tuotetta kasattaessa että onneksi kyseessä on vaan väliaikainen ratkaisu, sen verran sisu tuo kyllä oli. Taas kerran sain todeta, että halvalla ei saa kun halpaa. Pöydän metallikehikko on hyvänlaatuinen, mutta tuo musta sentin pahvilevy jota pitäisi pöytälevyksi kutsua oli täyttä roskaa. Kun ruuvasin sitä kiinni, niin kolmesta kohtaa lähti  kierteet irti ja jälkelle jäi pahvinen reikä. Noh, kyllä tuo nyt tuossa paikalla pysyy kunnes hankin siihen hienomman pöytälevyn :D Kun lopulta siirsin tuon pöydän tuohon seinään kiinni, niin yksi nurkka hipaisi seinää, tuloksen muussaantunut nurkka  josta paistaa pahvi-puumössö. Taidan vielä pistää tuosta reklamaatiota Jyskille päin, jos saisi vaikka hinnanalennusta. Eihän niiden tarvitse tietää, ettei suunnitelmissa alun alkaenkaan ollut jättää tuota rumaa pöytälevyä tuohon :D

Tuosta sängynpäällisestä otan vielä parempia kuvia heti kun saan makkarin siivottua. Ja vinkkinä tosiaan, jos Mathildedalin suuntaan joskus eksytte, käykää ihmeessä tarkistamassa tuo Ruukin kehräämö ja puoti. Itse en ole vielä sitä päässyt katsomaan, mutta kuvista päätellen paikka on upea! Ja mahtava omistajakin siellä pyörii ;)


2 kommenttia:

  1. Siis vau! Olet todella taitava! Kauniita tauluja ja hienoja valokuvia! Olisi ilo nähdä tällaisia lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä mä taas kohtapuolin saan blogiin vähän elämää taas! Oli vähän liian kiire :)

      Poista