Sivut

3. huhtikuuta 2013

DIY- Ruukulle facelift

Pitkän hiljaiselon jälkeen sain vihdoinkin tehtyä uuden projektini, maalasin bambuni ruukun. Olen jo vuosia sitten ostanut kaksi metrin korkuista bambua jotka ovat nätisti kasvaneet korkeutta :) Ostin niihin jo silloin alennusmyynneistä nätin neliskulmaisen ruukun jonka sisäruukku on metallia ja ulkoruukku jotain ihme puu/kaislamaista materiaalia letitettynä. Ruukku oli alessa koska se oli viallinen ja kaislamateriaali murenee kun siihen vähänkin koskee. 


Aikaisemmin se ei ole minua haitannut, oikeastaan melkein tykkäsin siitä, ettei ruukku ollut täydellinen. Nyt asia on kuitenkin alkanut vaivaamaan, etenkin kun kissa on alkanut raapimaan pintaa vielä enemmän rikki. Koska kaapinpohjalta sattui löytymään vielä viime kämppään ostamaani valkoista maalia, päätin kokeilla ruukun pinnan maalaamista. Pinnasta tuli mielestäni tosi kiva, etenkin kun tuolta paistaa välillä läpi vielä tuo musta pohja. Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen!



Sain samalla vaihdettua bambuille mullan ja tungettua ruukkuun vanhan euron maksaneen verhotangon bambujen pystyssä pitämiseen :D Lisäsin vielä viimeistelyksi lemmikkikaupasta ostamaani akvaarioon tarkoitettua maalattua helmiäispinkkiä soraa. Tämä ainakin pitää kissamme pois mullan kimpusta!




2 kommenttia:

  1. Tosta tuli tosi tosi kiva! :) Musta on magee kun sieltä osittain näkyy vielä tota mustaa! Itselläni on myös menossa koti valkoisemmaksi projekti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itekkin tykkään ja ainakaan ei näytä samalta kun kenekään muun :D

      Poista