Sivut

6. kesäkuuta 2013

Pikainen kesäprojekti

Täällä taas! :) Kouluhommat on vihdoinkin ohi ja minulla on vihdoinkin aikaa tehdä mun projekteja. Kesän kuumuuden kunniaksi ajattelin näyttää uusimman projektini, jonka tekemiseen meni vain noin puoli tuntia. Näissä kuumissa keleissä meillä pyörii tuuletin aamusta iltaan. Mielestäni tuulettimet ovat aika rumia, joten innostuin kun sattumalta löysin tämän projektin ohjeet netistä.

Tarvitset:
Tuulettimen
Punaisen, sinisen ja keltaisen tussin

Väritä tuulettimen propelliosat eri värisiksi.

Laita propelli takaisin paikalleen.

Valmis!


Tämä tuo vähän kivaa lisää muuten niin tylsään tuulettimeen. Netistä löytämäni kuvan mukaan tuulettimessa pitäisi selvästi näkyä myös perusvärien väliset värit, mutta ainakaan omasta tuulettimesta en näitä ole vielä kunnolla huomannut :D

Kuva tumblr:sta



21. huhtikuuta 2013

Syvä hiljaisuus.....

Pahoittelen blogin hiljaisuutta, tässä on ollut vähän liikaakin kaikkea viime kuukausina, on ollut tauteja ja flunssia jotka ei millään tahdo jättää mua rauhaan, on koulutöitä ja kandi loppusuoralla johon hupenee kaikki vapaatunnit ja näiden lisäksi vielä työt ja pakolliset sosialisoitumiset :) Hengissä kuitenkin vielä ollaan, tosin uudet projektit saa odottaa.

Tulossa lähiaikoina on esim. tällaisia projekteja:

- Uudet (toivottavasti) onnistuneet tyynynpäälliset
- Baaripöytämme viimeistely
- Uusien baarituolien maalausta
- Partsin sisustamista
- Pari ompeluprojektia
- "Virtuaalituparit" :)

Joten stay tuned :) Hyvää vihdoinkin alkanutta kevättä!

3. huhtikuuta 2013

DIY- Ruukulle facelift

Pitkän hiljaiselon jälkeen sain vihdoinkin tehtyä uuden projektini, maalasin bambuni ruukun. Olen jo vuosia sitten ostanut kaksi metrin korkuista bambua jotka ovat nätisti kasvaneet korkeutta :) Ostin niihin jo silloin alennusmyynneistä nätin neliskulmaisen ruukun jonka sisäruukku on metallia ja ulkoruukku jotain ihme puu/kaislamaista materiaalia letitettynä. Ruukku oli alessa koska se oli viallinen ja kaislamateriaali murenee kun siihen vähänkin koskee. 


Aikaisemmin se ei ole minua haitannut, oikeastaan melkein tykkäsin siitä, ettei ruukku ollut täydellinen. Nyt asia on kuitenkin alkanut vaivaamaan, etenkin kun kissa on alkanut raapimaan pintaa vielä enemmän rikki. Koska kaapinpohjalta sattui löytymään vielä viime kämppään ostamaani valkoista maalia, päätin kokeilla ruukun pinnan maalaamista. Pinnasta tuli mielestäni tosi kiva, etenkin kun tuolta paistaa välillä läpi vielä tuo musta pohja. Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen!



Sain samalla vaihdettua bambuille mullan ja tungettua ruukkuun vanhan euron maksaneen verhotangon bambujen pystyssä pitämiseen :D Lisäsin vielä viimeistelyksi lemmikkikaupasta ostamaani akvaarioon tarkoitettua maalattua helmiäispinkkiä soraa. Tämä ainakin pitää kissamme pois mullan kimpusta!




10. maaliskuuta 2013

DIY gone wrong...

Tänään aloitin innolla uusimman projektini josta täällä vähän vinkittelin jo pari postausta sitten. Kyseessä oli koristetyynyjen päällisten tuunaus, mutta dun-dun-duuuun ne epäonnistuivat täysin! :( Noh, sainpahan taas muistutuksen siitä, miksi olen aina koulussa valinnut puutyön käsityön sijasta. Mä en vain yksinkertaisesti osaa tehdä nättiä jälkeä ompelemalla vaikka kuinka yrittäisin olla tarkka ja tunnollinen!

Idea lähti tästä kuvasta jonka löysin Pinterestistä.
Meillä on lojunut jo kauan nurkassa pölyttymässä pari rumaa, vihreätä sisustustyynyä. En edes muista mitä kautta ne on meille tullut, taisi olla joku extemporé ostos koiran nukkumakoriin tai sellaista :D Ajattelin siis tehdä niihin nätit tyynynpäälliset. 

Meidän kämppä on open-plan (en tiedä mikä se on suomeksi!), eli siis keittiö ja olohuone on yhtä isoa tilaa. Keittiössä meillä on aksenttivärinä turkoosi ja olkaarissa taas pinkki, joten ajattelin että nämä tyynyt olisi oiva tapa sitoa tilojen värit yhteen! Ostin Ikeasta nättiä raidallista kangasta josta löyty molempia aksenttivärejä, mutta koska en olen raitojen ja pilkkujen ystävä, ajattelin tehdä letit siitä raitakankaasta. Silloin värit pääsisivät silti esille, mutta tyynyistä ei tulisi suoraan raidallisia. Nyt tosin kadun päätöstäni, koska ne raidalliset olisi satavarmasti paljon nätimpiä :D En myöskään halunnut liian värikkäitä tyynyjä, joten perusväriksi valitsin valkoisen. Luultavasti projekti olisi ehkä jopa onnistunut jos olisin tehnyt vain yksivärisen tyynyn.

Tarvitset siis tyynyt, kangasta, ompelukoneen ja rutkasti ompelutaitoa.

Leikkaa kangas paloiksi ja letitä niistä eripaksuisia lettejä.

Mittaa ja leikkaa alakankaasta itse ns. tyynyliina.

Aseta letit kankaan päälle.

Kiinnitä neuloilla... 
...molemmista päistä. 

Ompele letit molemmista päistä kankaaseen kiinni.
Tässä vaiheessa huomasin, että alalangallani oli a life of it's own...

Käännä tyynyliinakankaan toinen puoli lettien päälle ja ompele kiinni samaan kohtaan kun aikasempi sauma. Jostain ihme syystä mulla lähti tuo kangas ihan vinoon ja loppupeleissä sitä puuttui yhdestä päästä about 10cm... En tiedä mitä tapahtu!! :D

Leikkaa lettien päihin jäänyt turha kangas pois.

Valmis...sorta.... Tässä vaiheessa annoin periksi kun tajusin ettei tästä tule yhtään mitään :D



Joo... Eli tästä blogista ei taida ikinä löytyä mitään ompeluohjeita enää. Mä en vaan osaa! Mietin tässä että en ole tainnut koko elämäni aikana ikinä onnistunut ompelemaan mitään käyttökelpoista. Luultavasti se johtuu sellasesta mukavasta coctailista kun kärsimättömyys-liika innostus-surkea tekniikka-ärsyyntyneisyys :D Noh, jos ei muuta niin meidän koira innostui käyttämään noita lettejä puruleluina niin löytyipä tuolle tyynypahaselle sentään jotain käyttöä!

Toivottavasti seuraava projekti onnistuu paremmin!


1. maaliskuuta 2013

Habitare 2012

Tein ihan blogin alussa tuollaisen Habitare 2010-postauksen jossa oli mun lempparijuttuja sen vuoden Habitaresta. Mulla ei ole mitään kuvia vuoden 2011 Habitaresta, kävin siellä äitini ja parhaan kaverini kanssa, mutta kameraa en sillä kertaa ottanut mukaan. Ei kyllä hirveästi harmittanut, sinä vuonna ei ollut kauheasti mitään kiinnostavaa (paitsi Trash Design-osasto joka oli ihan huippu!). Tässä kuitenkin tämän vuoden Habitaren helmiä.

Farkkuvuorattu Smeg, siistejä valaisimia, taidetta, Fatboyn väriloistoa, lasimurskasta tehty sängynpääty ja upean muotoisia puutuoleja.
Yhdellä osastolla oli eri tavoin tuunattuja keinutuoleja, täytyy sanoa että niistä ei ainakaan mielikuvitusta puuttunut!
Parasta tämän vuoden Habitaressa oli kuitenkin se, kun huomasin miten paljon omia tuunauskohteita sieltä löytyi! Seuraavaksi niistä vähän kuvia. Ei näistä kaikki välttämättä ole sellaisia mitä itse tekisin, mutta ne oli kekseliäitä, helppotekoisia ja siistin näköisiä :)

Kauluspaidoista ja muista vaatteista tehtyjä koristetyynyjä, kansiosta tehty valaisin, vanhoja akvaarioita päällekäin pöytänä, kivoja tauluja keittiöpyyhkeistä, kirjoista tehty yöpöytä ja letitetyllä kankaalla koristeltu tehty sängynpääty.
Noi akvaariot on mun lemppareita, niitä voi saada halvalla kirpputoreilta, toisaalta hyväkuntoiset akvaariot voi olla myös hirmu kalliita. Ehkä vielä joskus lähden akvaariojahtiin jotta saisin tuollaisen kivan pöydän. Toisaalta, koira- ja/tai lapsiperheissä toi ei välttämättä ole kauhean fiksu idea, ellei noita akvaarioita kiinnitä jollakin tapaa toisiinsa.

Se mun viime postauksessa mainitsemani projekti on hieman siirtynyt, koska en ole vielä saanut ompelukonetta lainaksi, toivottavasti kuitenkin saisin sen hoidettua alta pois tänä viikonloppuna ja postausta tänne ensi viikolla.

Hyvää viikonloppua kaikille :)

17. helmikuuta 2013

Vihdoinkin!

Haa, saatiin viime perjantaina vihdoinkin kotiin se kauan kaivattu valkoinen lipasto! Kävi aika hyvä tuuri, sillä olin oikeasti jo luopunut toivosta löytää hyvän lipaston alle satasella. Tori.fissä tosiaan pistin viestiä about kolmestakymmenestä lipastosta tän hakuajan aikana ja KAIKKI oli aina myyty heti alta pois. Argh! Tämä kotiutui meille puolivahingossa ja maksettiin siitä loppupeleissä 50 euroa.


Muistatteko kun aikaisemmin mainitsin ennen joulua ostamastani Jyskin baaripöydästä jonka pöytälevy oli karsea ja meni rikki jo kasauksessa? No, tein siitä reklamaation (eihän niiden tarvitse tietää ettei alun perinkään ollut tarkoitus käyttää niiden halpislevyä vaan ostaa pöydän runkoon kokopuinen pöytälevy :D) ja sain sitten Jyskiin kahdenkympin lahjakortin. Hetken mietin, että jaksanko nostaa enempää äläkkää ja pyytää sen rahana, mutta sitten huomasin, että Jyskillä sattui olemaan 120 euron valkoinen lipasto alennuksessa 70 euroa, niin kun nyt kuitenkin sain tuon niiden baaripöydän puoli-ilmaiseksi (se oli alessa se 40e josta sain sen 20 euron lahjakortin vielä lisäksi!), päätettiin Antin kanssa ostaa tuo lipasto, koska meille jäi maksettavaksi vaan se 50 euroa. Olin oikeastaan tosi positiivisesti yllättynyt, Jyskin tuotteet on normaalisti aina ollut tosi surkeaa laatua, mutta tää lipasto oli yllättävän hyvää tekoa! Ei ainakaan mennyt rikki heti kasausvaiheessa heh :p


Lipaston mukana tulleet vetimet oli ihan nätin näköisiä, mutta karsean epämukavia käyttää. Kävin Ikeasta ostamassa valkoisia porsliinivetimiä ja mulla meni loppupeleissä viikko päättää mistä tykkäsin enemmän! En vieläkään ole täysin varma, mutta noi porsliininupit on niin mukavia kädessä, että päädyin sitten niihin. Onhan ne toisetkin vetimet vielä tallella niin pääsenpähän vaihtelemaan vetimiä jos nuo alkaa tympimään.


Lipaston päällä näkyy myös uusin projektini, eli (taas) kankailla tuunattu kukkaruukku. Tuo perusruukku on ollut mulla jo vuosia ja se on kastelusta mennyt aika karsean näköiseksi. Jostain syystä se vesi on värjännyt ruukkuun raitoja jotka näyttävät enemmänkin lika- ja homeraidoilta jotka eivät millään kuuraamisella siitä lähtenyt.


Samalla reissulla kun ostin Ikeasta ne lipaston vetimet, nappasin taas tekstiiliosastolta vähän kangasta mukaan. Tuo pitsikangas taisi olla 1,99e/metri, joten ei todellakaan mikään budjetinkaataja. En halunnut liimata kangasta ruukkuun, joten teippasin sen vaan pohjaan ja kankaan sisäpuolelta ruukkuun kiinni. Fiksasin vielä koristeeksi tuollaisen rusetin, koska ilman sitä toi näytti hieman liikaa joltakin mummolaruukulta :D Omasta mielestäni rusetista tuli ehkä vähän liiankin iso, mutta se saa nyt kelvata kunnes jaksan sitä lähteä muuttamaan.


On toi tekstiileillä leikkiminen hauskaa! Niillä saa niin helposti muutettua tavaraiden ulkonäköä täysin, ja silti suht halvalla! Mulla on jo kaksikin muuta kangastuunausideaa muhimassa, mutta yksi niistä on vähän turhankin kallis (kangas siihen projektiin maksaisi about 90e vaikka tilaisi ulkomaisista nettikaupoista!) ja toiseen tarvitsen porukoilta lainaan ompelukonetta (joka mahdollisesti onnistuu jo ensi viikonloppuna!). Tässä kuitenkin vähän esimakua siitä projektista. Can't wait!


8. helmikuuta 2013

Uusi ihastus

Uusimmassa Glorian Kodissa oli kuvia aivan upeasta sisustustyynystä ja olen täysin myyty!

 Betonikuosinen sisustustyyny, how clever! :) Löytyy HOWAREYOU:n nettikaupasta, eli täältä.


Tämä Cracks-tyyny on kanssa aika siisti.


Ongelmaksi kuitenkin (tietenkin) tuli hinta, joka oli 700 SEK per tyyny, eli about 70 euroa... Aivan järkyttävä hinta! :o Eli nyt joudun selvittelemään miten saisin tällaiset itse tehtyä :) Huomattavasti halvempi, mutta silti aika hintava vaihtoehto olisi  teettää omista valokuvista tyynynpäällisiä. Esimerkiksi Eirikuvasta saisi 40x40 päällisen hintaan 39,95€. Täytyypä lähteä etsimään nättiä betonipintaa josta saisi hyvän kuvan :D